Tilakauppa perheen ulkopuoliselle on ok vaihtoehto

2 min lukuaika

Referenssit

Anja ja Jorma Norjan arki muuttui huhtikuussa 2019.

Anja ja Jorma Norjan arki muuttui huhtikuussa 2019. Kuvassa toinen tilan uusista omistajista, Joonas Jaakkola.

Anja ja Jorma Norjan arki muuttui huhtikuussa 2019. Silloin Seinäjärvellä Alavudella sijaitseva maitotila sai uudet omistajat. Pitkään oli tiedossa etteivät omat lapset ota maitotilaa vastuulleen. Tilan ostajaa etsittiinkin perheen ulkopuolelta lehti-ilmoituksella ja puskaradion kautta. Niin sanottuja renkaiden potkijoita kävi tilalla, mutta jostain syystä asiat kuivuivat kokoon ostaja ostajalta.

- Tilan myynnistä täytyy pitää ääntä. Sen huomasimme. Jos vain iltaisin sängyssä miettii myyntiä, ei kukaan tiedä myyntiaikeista, Anja ja Jorma Norja vinkkaavat.

Kahden vuoden odottelun jälkeen tila sai kuitenkin uudet omistajansa, kun Joonas Jaakkola (27) ja Jussi Mäntysalo (28) tekivät tilakaupat. Agrologiopinnoissa Ilmajoella tutustuneet miehet olivat jo opiskeluaikoina laskeskelleet yhdessä erilaisia ratkaisuja maatilayrittämiselle.

- Perinteinen perheyrityspohjainen malli ei tuntunut meille sopivalta. Laskeskelimme vuosien aikana erilaisia meille sopivia vaihtoehtoja, alussa siipikarjapuoli kiinnosti. Yhteisen tuttavan kautta kuulimme Norjan tilan myynnistä ja kiinnostuimme. Syyskuussa 2018 kävimme tilalle ensimmäisen kerran, siitä kaikki alkoi. Laskelmat olivat meillä hyvällä mallilla ja pankeissa sitä arvostettiin. Laskelmat edellä tätä asiaa on tehty ja tehdään, kertovat Joonas Jaakkola ja Jussi Mäntysalo.

- Tila jatkaa lypsykarjatilana. Vuoden päästä lehmätkin siirtyvät luomuun. Olisi tuntunut hurjalta vaihtaa tilan tuotantosuuntaa, vaikka kartoitimme ennen ostoa myös muita vaihtoehtoja.

- Meistä taas olisi tuntunut kurjalta ajaa alas tuotanto. Onneksi jatkaja löytyi. Vuosien aikana tehty kehittämistyö on nyt tekemisessä pohjana uusilla omistajilla, Norjat toteavat.

- Olisi ollut sääli myydä tila paloina pois. Paremmat rahat siitä olisi saanut, mutta halusimme että tila jatkaa toimivana lypsykarjatilana.

Norjat saivat myyntiprosessin aikana ihmettelyä tilan myynnistä osakseen. Yllätyksenä tuli se, että heidän ajateltiin olevan vaikeuksissa. Toisten mielestä tilaa ei voi myydä suvun ulkopuoliselle kuin äärimmäisessä hädässä. He ovatkin halunneet puhua julkisuudessa tilan myynnistä vieraalle, sillä se on vaihtoehto, josta ei vielä tarpeeksi puhuta maatilayrittäjien kesken.

- Tämä tuntuu vielä hyvin poikkeuksellisesta vaihtoehdolta, Jorma Norja toteaa.

- Hyvää tässä on se, ettei ole vanhaa isäntää toimitapoineen pyörimässä tilan arjessa mukana, kuten olisi ehkä jos tilakauppa olisi tehty perheen kesken, Joonas Jaakkola naurahtaa. Hänellä on pääasiassa vastuu tilan karjasta.

- Kuukauden Jorma perehdytti meidät tilan asioihin. Näin jälkeenpäin ajatellen perehdytysaika olisi voinut olla pidempikin, Joonas pohtii.

- Saatiin hyvin rutiineja siirrettyä meidän tietoon näin. Oli tärkeää muun muassa käydä appeentekoa yhdessä läpi. Kun navetassa tuli vietettyä aikaa, lehmät eivät reagoineet henkilövaihdoksiin mitenkään. Tuotoskin ollaan saatu pidettyä samoissa lukemissa. Sitä on ollut helppo seurata tuotosseurannan raporteista.

Tavoitteena on, että yhtymä työllistää jatkossa yhden vakituisen työntekijän. Suunnitelmia on tehty jo tulevaisuuteen tilan varalle. Markkinoiden kehitys linjaa sen, tuotetaanko tilalla jatkossa vaikkapa vihanneksia.

Tilakaupoissa apuna oli ProAgrian omistajanvaihdosasiantuntija. ProAgria on mukana tilan arjessa tilakauppojen jälkeenkin. Tila on mukana tuotosseurannassa ja yhtymä käyttää muun muassa luomukasvipalveluja.